Turnausmatkamme alkoi Matinkylästä torstaina ja bussimme suuntasi keulan kohti Turkua. Pakkauduimme iltalaivaan, joka tulikin aivan täyteen Viking Linen jouduttua peruuttamaan oman vuoronsa Suomenlahden vaikean jäätilanteen vuoksi. Buffet illallinen ja joukkue heti unille, aikainen aamuherätys oli edessä.
Aamiaisella oltiin perjantaina heti viiden jälkeen ja matkan ensimmäiset haasteet alkoivat. Matkareittiä oli muutettu ja laiva saapuisi Tukholmaan useita tunteja myöhässä, arvioitu aika oli tässä vaiheessa klo 11.30. Viestimme tavoitti onneksi turnausjärjestäjän ja perjantain peliohjelmaa alettiin muokata niin, että meillä säilyisi edelleen mahdollisuus "voittaa tuurnamentti". Laivayhtiö tarjosi viivästyksen vuoksi vielä toisen aamiaisen ja pojat söivät vielä päälle lounaankin, saavuimme varsin hyvin tankattuina Tukholmaan. Myöhästyimme aamulla arvioidusta ajasta vielä hieman ja matkaan kohti Karlstadia pääsimme vasta klo 12.20. Turnausjärjestäjä yritti ansiokkaasti ja kaikin mahdollisin keinoin saada peliohjelmaa muokattua vielä niin, että olisimme saaneet pelattua kaikki perjantain 3 alkusarjan peliä mutta valitettavasti aikataulu ei enää tähän taipunut. Saavuimme Karlstadiin vihdoin klo 17.00 ensimmäisen pelin 0-5 luovutusvoitto plakkarissa. Taktinen puoli oli hiottu jo matkalla valmiiksi, kahdesta jäljelläolevasta alkusarjan ottelusta lähdettiin hakemaan ”pakkovoittoja”. Pitkä latautumisaika palkittiin, kaksi hienoa voittoa ja lohkovoitto sekä sitä kautta myös myöhäisempi herätys lauantaille saavutettiin maalieron turvin.
Lauantain 2 jatkosarjan peliä hoidettiin paineitta puhtaalla pelillä ja aikaa jäi päivän mittaan myös vapaampaan oleskeluun sekä palautumiseen hotellissa. Pojat vaihtoivat sujuvasti kuulumisia muiden samassa hotellissa yöpyneiden vastustajajoukkueiden pelaajien kanssa, pelaajien nimille ja pelinumeroille haluttiin saada kasvot puolin ja toisin.
Pudotuspelit käynnistyivät sunnuntaina ja vastaan asettui laadukkaasta juniorityöstään tunnettu Huddinge. Peli oli tähänastisista peleistä tiukin mutta paketti pysyi edelleen ehjänä ja ansaittu 4-1 vei joukkueen kohti mitalipelejä. Semifinaalissa Almtuna kaatui 8-1 ja paikka finaalissa oli lunastettu. Finaali käynnistyi asianmukaisin kansallislauluin ja pienoista jännitystä oli havaittavissa, jopa toimihenkilöidenkin keskuudessa. Peli oli erittäin tasainen toisen erän puoliväliin asti ja valmennuksemme osoitti tilanneherkkyyttä reagoimalla tähän. Tiivistimme viime minuuteille pelimme kahteen kenttään ja kirimme upeaan turnausvoittoon lukemin 6-3! Palkintopöydästä saatiin runsaasti tuliaisia ja sen lisäksi joukkueemme sai tunnustusta kokonaisvaltaisesta toiminnasta joukkueena. Turnaukseen osallistui kaikkiaan 32 joukkuetta. Viime vuonna pokaali matkasi ensi kertaa Suomeen ja myös Matinkylään.
Paluumatkalle haasteena oli vielä maanantai aamun peruttu laivalähtö. Saimme kuitenkin paikat saman päivän iltalaivalle ja ylimääräisenä ohjelmana järjestimme joukkueelle Tukholmassa tutustumisen paikalliseen hampurilaistarjontaan sekä keilakilpailun. Poikien harmiksi myös koulusta tuli yksi ylimääräinen poissaolopäivä mutta tiistaina iltapäivällä takaisin Matinkylään saapui kuitenkin kaikinpuolin tyytyväinen ryhmä.
Kiitos kaikille toimihenkilöille, erityisesti Antonis sekä turvallisesta kyydistä että kalustosta, faneille ja kaikille Teille, jotka mahdollistitte pojille tämän ikimuistoisen tapahtuman.
Linkki turnaussivuille http://www.hockeytrophy.se/?page=main&tour=39&tab=13 
Voittajien on helppo hymyillä! 
All Star, Filip (MV), Hannes (P) ja Oliver (H) Poika tuli! |